AlmaVet goes mobile

Tiedäthän, millaista on asua syrjäkylillä? Kaikki palvelut kaukana. Pieni asutuskeskus vieressä autioituu, kaupat sulkevat ovensa, kioskit muuttavat kauemmaksi. Huoltoasemakin paloi. Netti palvelee toki, mutta ihan kaikkea ei voi sähköisestikään hoitaa. Tietyt palvelut olisi kiva kuitenkin saada omalta kylältä. Vaikka edes silloin tällöin. Mekin AlmaVetissä tiedämme tämän. Eläinlääkärimme Suvi ja Teppo asustavat Makkolan kylällä Kangasniemellä. Noora taas tuntee Tikkalan kylän nurkat. Taajamassa ei taida meistä asua kuin tuo nuorin jengi, Henna ja Janniina. Syrjässä asumisen ihanuus on siis meille tuttua. Kaupungissa on kiva tehdä töitä, mutta koti on hyvä olla siellä, missä tilaa on vähän enemmän. Näistä lähtökohdista pohdimme, mitä me AlmaVetissä voisimme tarjota niille, joiden valinta on samanlainen kuin omamme?

Mobiili eläinlääkintäpalvelu? Olisiko se mahdollista? Kannattamatonta? Ei niitä potilaita tule? Tulisiko sittenkin?

Yrittämisen idea on siinä, että yritetään. Tehdään uutta. Kokeillaan. Parhaat ideat ovat monesti vähän erilaisia. Kun Uuraisilta otettiin yhteyttä, totesimme, miksi ei? Yritetään. Tehdään mahdottomasta mahdollista. Tuodaan palvelut sinne, missä niitä tarvitaan. Hyötyjinä tässäkin kun ovat ne tärkeimmät: eläimet ❤

Mitä kaikkea mobiili eläinlääkintä voi tarjota lemmikeille?

Kaikki pienet toimenpiteet onnistuvat sujuvasti, ihan kuten eläinklinikallakin. Terveystarkastus, verinäytteenotto, rokotus. Korvatulehduksen, iho-ongelmien, mahavaivojen hoito. Käytösongelmien selvitys. Peruskäynnit, jotka eivät vaadi isompaa instrumentaatiota. Pienet haavat, kynsivammat. Leikkaukset rajataan tiukasti vain niihin toimenpiteisiin, jotka voidaan suorittaa mobiiliyksikössä yhtä turvallisesti ja tehokkaasti kuin klinikkaoloissakin. Mobiilipalvelu ei nimittäin tingi laadusta. Siksi leikkaukset keskitetään Jyväskylän klinikkamme huipputasoiseen leikkaussaliin. Jyväskylässä teitä palvelee myös röntgenkuvantamisyksikkö, kattava tähystyslaitteisto sekä laboratorio.

AlmaVetin ultraäänilaite on mobiili, samoin laserlaite, eli näiden osalta tutkimus ja hoito onnistuvat mobiiliklinikallamme.

Kiinnostuitko? AlmaVetin mobiili voi tulla myös sinun kylällesi! Ole yhteydessä meihin sähköpostilla info@almavet.fi, niin suunnitellaan yhdessä eläinlääkäripalvelu juurit teidän tarpeisiinne!

Hinnasto on sama kuin AlmaVetin hinnasto, mutta käyntimaksu on vain 15€, koska tiloista aiheutuvat kulut ovat pienemmät. Maksutapana käteinen tai lasku (laskutuslisä 4,90 €)

Lyhyt käynti alle 20 min 53 €

Perustutkimus alle 30 min 79 €
(tavanomaiset vaivat esim. korvatulehdus, iho-ongelma, mahavaiva)

Eläinlääkärikäynti alle 60 min 147 €
(pitkittynyt sairastelu jonka perusteellinen selvittäminen)

Verinäytteenotto käynnin yhteydessä 20 €

Ohutneulanäytteenotto kasvaimesta ja tutkimus, käynnin yht 50 €
Rokotus 4-rokote 48 €
Rokotus yhdistelmä 4+rabies 53 €

Ultraäänitutkimus 88 €

Eutanasia 125-155 €

Laserhoito 67 €

Tassunjälki sydämessä – vanhan lemmikin terveystarkastus 120 €