Ei tarvitse olla kummoinen Sherlock, jotta voi päätellä kennelyskäepidemian alun täällä Jyväskylän nurkilla: jotakuinkin viikko kansainvälisen näyttelyn jälkeen alkaa yskiminen. Jos aihe ei ole tuttu ja sinulla sattuu olemaan luppoaikaa, klikkaapa tästä, niin saat nähdä, kuulla ja lukea kuinka yskä iski taannoin meille.
Virukset ja bakteerit leviävät paremmin silloin, kun ympäristössä on paljon niille alttiita isäntiä. Sama juttu toimii myös toisinpäin: jos koululuokassa on yksi räkätautinen vekara, niin kohtalaisella vastustuskyvyllä varustettu mukula saattaa pärjätä samassa luokassa ihan hyvin. Jos samaan luokkahuoneeseen ympätään kerralla 20 räkätautista gangsteria, niin huolimatta sen oman mukulan vastustuskyvystä, ihan varmasti joutuu hommaamaan töistä vapaata, kun oma ipanakin sairastuu. Juurikin tästä syystä ihmisiä rokotetaan flunssan vuoksi kausiluontoisesti, juuri ennen kuin se influenssavirus pölähtää meidän rannikolle.
Hirvittävällä päättelykyvyllä ja kohtalaisella extrapoloinnilla päädyimmekin siihen, että me pidämme AlmaVetissa rokotuskampanjan 3-4 viikkoa ennen Jyväskylän suurnäyttelyä. Rokotamme koiria kahtena lauantaina: 23.9. ja 7.10. klo 10-14- Ajan voit varata kätevästi netissä tästä linkistä >
Käytössä on nenänkautta annettava rokote, sillä se sisältää virusten lisäksi myös tuon bordetella-bakteerin. Kuukauden ennakko johtuu siitä, että tämä rokote aiheuttaa osalle koirista lievän ylähengitystietulehduksen. Tila on vaaraton, ja se kertoo siitä, että vaste on kunnollinen. Ei kuitenkaan ole mukavaa, että koiralla on räkä poskella juurikin näyttelyssä. Paitsi bernhardilaisilla, niillä on aina räkä poskella…
Rokotukset tehdään joukkorokotuksena. Joukkorokotuksessa koirille tehdään vain erittäin pikainen yleistarkastus. Varmistathan itse, että koirasi on terve.
Rokotuksen hinta on 39 €/koira. Eihän se sovi, että me polkisimme hintoja, mutta lahjoitamme jokaisesta rokotuksesta 4 € Kulkurit-hyväntekeväisyysjärjestölle. Päivän aikana tarjolla myös ESSENTIAL-koiranruokamaistiaisia.
– ELL Teppo Heinola