Syksy on täällä, ainakin kalenterin mukaan. Ulos kurkkiessa tosin näyttäisi tavalliselta heinäkuiselta maanantailta. AlmaVetin klinikkahan sijaitsee tässä Seppälän liiketoiminta-alueella, aivan Prismaa vastapäätä, joten metsän värityksen tai menossa olevan sadonkorjuun merkeistä ei voi tällä alueella oikein johtopäätöksiä vuodenajasta tehdä. Mukava alue muuten. Helppo tulla autolla, kävellen tai joukkoliikenteellä 🚌🚗🚶♀️
Se mistä halusimme teitä rakkaat ystävät muistuttaa tämän ihanan metsäisen kuvan myötä, on ulkoilun ja yhdessäolon merkitys myös näin syksyllä. Syksyhän on mitä parhainta aikaa lenkkeillä ja retkeillä lähimetsissä (miksi ei kauempanakin). Syksyisessä metsässähän aukeaa aivan uusi maailma tuoksuineen ja tulevaan talveen valmistautuvine eliöineen. Sienet, marjat, linnut, hyönteiset ja nisäkäätkin, operoivat kaikki omiaan, kerryttävät massaa tai lupuvat siitä ja muuttavat muotoaan kesän jälkeen🌲
Kuten meille ihmisille, on metsässä vierailulla myös meidän karvaisille ystäville terveyttä ja virkeyttä edistävä vaikutus ja kovasti teitä kannustammekin siihen. Metsän virikkeet ovat vertaansa vailla ja vaikutukset esimerkiksi koiran mielialaan huomaatte kyllä hetkessä.
Mukavaa alkanutta syyskuuta kaikille 💙💚