Tiedätte ehkä, että meikäläinen tykkää terriereistä… Se on sairaus, eikä siihen ole varsinaista parannusta, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Meillepä tuli päivänä eräänä lähetepotilasilmoitus taustatiedoilla: 6-vuotias staffinarttu, sydäntamponadi.
Ensinnäkin staffi on staffordshirenbullterrieri, joka taas on koira, joka ulkoisesti näyttää juurikin nenän saaneelta mopsilta, joka on päässyt käsiksi testosteroni purkkiin tai syönyt putelin sitä Juhaugin huulirasvaa – jopa lihaksen päällä on lihasta. Luonne on… terrierin luonne, pelkkää hyvää tahtoa ja rakkautta, sitten seuraavassa nanosekunnissa vipinää ja säpinää sekä hännänheilutusta, paitsi jos hermo palaa, sitten on kaikilla paikallaolevilla pakopaikasta pula.
Toiseksi, sydäntamponadi on melko ikävä tilanne. Sydämen ympärillä on sydänpussi, joka taas on sellainen säkki. Tämän säkin sisälle erittyy pieniä määriä erittäin liukasta nestettä, ja nesteen tarkoituksena on vähentää kitkaa. Sydän nimittäin sykkii 60 (kun rauha on maassa) – 200 (kun on hätähätähätä) kertaa minuutissa ja ilman tuota liukastetta alkaisi rintakehässä hiertää niin, että savu nousee.
Sydäntamponadissa sydänpussiin kertyy liikaa nestettä. Joskus kyse on tästä liukastenesteestä, joskus taas puhtaasti verenvuodosta. Pumpulta loppuu tila pumpata ja sitten tulee oikeasti iso ropleemi.
Esitietoihin perustuen klinikalle odoteltiin kantokunnossa vaappuvaa sydänvikaista koiruutta, ja tietysti ovesta sisään punkee juuri edellä kuvatun kaltainen potilas, siis ilman hermojen menetystä. Heti alkuun potilas eli Sara, nuoli kaikkien paikalla olevien naamat ja viuhtoi menemään häntä vinhasti heiluen. Ikävä kyllä Saran hyvä kunto oli vain väliaikaista, Saran sydänpussi oli vastikään tyhjennetty ylimääräisestä sisällöstä ja nyt sydämellä oli taas hetkellisesti tilaa sykkiä. Ongelmana oli, että neste kertyi takaisin ja ilman hoitotoimenpiteitä edessä olisi tilanteen romahtaminen.
Perustavanlaatuisen yleistutkimuksen jälkeen Almavetin nukkumatti leijaili paikalle Nooran avustuksella ja Sara valmisteltiin operaatioon. Operaation tavoitteena oli Saran sydänpussin osittainen poisto tähystystoimenpiteenä. Kuulostaa hienolta ja onkin juuri sitä, valehtelematta voin sanoa, että mahtuu yhteen käteen Suomessa tehdyt vastaavat leikkaukset.
Oletan, että AlmaVetin leikkaussalin myötä olemme saaneet toteutettua yhden vaimoni toiveista. Leikkuriin on hommattu kaikki tarpeellinen, siellä on nimittäin hieno laite joka piippaa, vielä hienompi laite joka sanoo välillä ”tsuh” ja sitten sellainen vekotin, joka ei sano mitään mutta näyttää todella hienolta… Tosipuheissaan leikkurissa on oikeasti kaikki tarpeellinen ja sen lisäksi aivan sairaan hyvä porukka. Ja jokainen tietää mitä saadaan aikaiseksi, kun yhdistetään hyvä porukka ja kunnon työvehkeet.
Mitä leikkauksesta tuumii kirurgi Suvi itse:
Saran leikkaus sujui suunnitellusti. Kertasin mielessäni ennen leikkausta varmaan sata kertaa, mihin troakaarit laitetaan, mitä tehdään ensin, mitä sitten. Ja katselin jopa Youtuben videoita. Kaikki keinot on sallittuja sodassa, rakkaudessa ja sydänkirurgiassa 🙂
Leikkaus sujui kuin elokuvissa. Rintaontelon tähystäminen poikkeaa vatsaontelosta aika paljon, ennen kaikkea siksi, että keuhkot ja sydän liikkuvat jatkuvasti. Hieman hermostutti tarttua sydänpussiiin ja leikata se auki. Kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin, elävän otuksen kyseessä ollessa hermostusfaktori on kuitenkin kokeneellakin kirurgilla taattu!
Sydänpussi leikattiin auki, rintaontelo tarkastettiin mahdollisten muiden muutosten varalta, ja Saran rintakehän sisälle asennettiin pieni imuletku. Kaiken kaikkiaan pieniä haavoja tehtiin 6kpl (ensin käytiin vatsaontelon puolella, koska oireilun oli alkanut epäilyllä maksaongelmalla), suurimman haavan ollessa alle 1cm. Pienet ihotikit haavoihin ja valmista tuli. Nukutusta seurattiin tarkkaan, mutta kaiken kaikkiaan anestesia sujui vailla yllätyksiä ja tasaisesti, mikä vain kertoi, että valittu protokolla oli hyvä ja leikkaus sujui kuten oli suunniteltu.
Heräämössä Sara oli tolpillaan hämmästyttävän nopeasti. Herätessä tosin ensin ulvoi sydäntä särkevästi, mikä on joskus nähtävä opiaattien sivuvaikutus. Annos butorfanolia kumoamaan opiaatit ja hetken kuluttua pikkustaffi oli terävänä ja ruoka maistui. Leikkauksesta herätessä Sara söi hurjalla halulla. Pari tuntia myöhemmin, kun odottelin Saran kanssa klinikalla omistajaa, Sara oli hyvin kiinnostunut kaikesta mahdollisesta syötävästä AlmaVetin aulassa 
Ennen leikkausta Sara ei juurikaan syönyt. Tässä vaiheessa olo oli melko toiveikas, että leikkaus on auttanut Saraa.
Olisin itse odottanut ison rintaonteloleikkauksen jälkeen edes jonkinlaista takapakkia ja selkeitä merkkejä siitä, että kyseessä on toipilaskoira. Mutta Sara oli asiasta eri mieltä. Sama meno jatkui tikkien poistoon asti, eikä Sara missään vaiheessa ollut silmin nähden kipeä. Aika helpottunut fiilis oli niin omistajalla kuin kirugilla Diagnoosiksi jää idiopaattinen sydänpussin effuusio. Teppo tahtoo huomauttaa, että tuo sana ”idiopaattinen” on hieno tapa sanoa että kukaan ei tiedä syytä…eli ennustetta Saralle on mahdotonta varmuudella antaa, mutta nyt näyttää erittäin hyvältä.
Kiitokset ELL Kirsi Hartikainen Evidensia Jyväskylä erittäin mielenkiintoisesta lähetepotilaasta sekä sujuvasta yhteistyöstä!
Lyhyen videon Sarasta voit kurkata tästä linkistä >