Punkero ja hukkapätkät

Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, ja osa lukijoistakin arvaa, on minulla suuvärkki, joka on hieman liian nopea verrattuna minun aivoihini. Ja aivan liian hitaat jalat…

Käykääpä meillä klinikalla pällistelemässä, kun myyntitiskin takana köpöttelee kaksi ihmistä, joista vähän varvistamalla näkyy hieman hiustupsua, eikä se tiski mikään ylettömän korkea ole. Nuo Järvelinit ovat mitaltaan sellaisia hietaanpieriöitä, elikkästen lyhyitä. Tässäkin minä niitä parjaan taas, mutta mitäpä jos ne kääntäisivät astian toisinpäin?

Asentelin viime viikolla klinikalle sellaisen piirtotaulun, siis sellaisen pyyhittävissä olevan muistitaulun. Ja toki päänaukomisella maustettuna: ”no Arja, yletytkö kirjottamaan vai laitetaanko palli alle tai hommataan Hennalle pitkä kynä?” Entäpä jos Henna olisi kyseenalaistanut sijoituspaikan sanomalla että ”ei sitä siihen voi laittaa, tila on liian kapea, tuo pömppämaha ottaa vastaan ja paita pyyhkii kaiken tekstin pois…”

Tai kun Henna syö herneitä niin kai se on asiaa sanoa, että ”eikö sinun pitäisi mieluummin syödä papuja, jos sattuisi se Jaakon taikapapu joukkoon, tulisi pituutta…?” Ei ole Henna vielä viitannut pahemmin meikäläisen ruokailuun: ”juu Teppo, tuossa sinun ”salaatissa” on aika paljon kanaa, juustoa ja kastiketta, onkohan kyseessä kuitenkin juustokana parilla salaatinlehdellä, ota punkero vielä keksi…”

Tai seuraavalla kerralla, kun minä laitan tavaraa ylähyllylle ja kerron Arjalle ja Hennalle, että tuolla se on kaapin päällä ja tikkaat on tuolla ulkona, niin jospa arvon Järvelinit laittaisivatkin vastaiskuna asioita kaappiin ja kertoisivat, että hei pallomaha, hommaa grillipihdit tai jotain kättä pitempää.

Nyt, kun olen onnistunut ärsyttämään kaikki lyhyet ja/tai lihavat ihmiset kerralla, kerron syyn tälle avautumiselle.

Ylipainoisen eläimen kuntoluokkaan puuttumisesta tulee helposti jopa sanomista. Nyt puhun siis oikeasti ylipainoisista eläimistä; 13 kg kissa tai 50 kg kultainennoutaja on surullinen näky. Pöydälle leviävä kissa ei omistajan mukaan juurikaan syö mitään, se jotenkin ihmeellisesti imeskelee vararavintoa auringonvalosta. Hyljettä muistuttava labradorinnoutaja ei vaan tykkää liikkua, tai sitten sen liikuntaa on jo lisätty – nykyään se kävelee ihan itse takaisinkin sieltä postilaatikolta.

Nyt viimeistäänkin olen suututtanut kaikki lähi- ja vähän ulommankin piirin ihmiset. Mutta on tässä avautumisessa syynsäkin. Ylipaino heikentää merkittävästi lemmikin elämänlaatua, sen hapenottokyky heikkenee ja jos siltä puuttuu vielä kuono, niin sillä menee homma jopa vaikeaksi.

Ylipaino lisää myös tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä, eikä ole sattumaa, että polvi- ja lonkkanivelten korjausleikkauksia tehdään enemmän ylipainoisille ihmisille. Samaiset operaatiot yleistyvät myös eläimillä.

Ylipainoisten koiruuksien kohdalla ongelmana on se, että sille ei voi sanoa, että käytä rullatuolia 6 viikkoa, tai jumppaa sitä jalkaa varovasti. Lemmikki haluaa kuitenkin liikkua kielloista huolimatta. Koiruuksien kohdalla tulee oikeasti vastaan tilanne, jossa se joudutaan lopettamaan, koska se on liian läski. Esimerkiksi ristisidevammaa, joka yleensä on korjattavissa, ei aina voidakaan leikata ylipainon vuoksi. Läskin lemmikin viereinen jalka ei kestä koko ruhon painoa ja 3 viikon vuodelepo on sula mahdottomuus.

Leikkausten riskit moninkertaistuvat ylipainon myötä. Ei ole huviksi TV-ohjelmien laihdutusohjelmissa painotavoitteita, joiden jälkeen sumopainijan mahalaukku pienennetään. Ne tavoitteet on asetettu ihan syystä. Vatsaontelon täyttävä rasva heikentää hapensaantia, samoin verenkierto elintärkeisiin elimiin heikkenee rasvan vaikutuksesta, laardi painaa suonet tukkoon ja heikentää näkyvyyttä, saattaapi puukko lipsahtaa. Ylipainoisen potilaan leikkaaminen on vaarallista, kilpien irrotus uhkaa. Sama juttu on lemmikkien kohdalla: reilusti ylipainoisen labradorin kohtutulehdusleikkaus on horror show vailla vertaa, oli kyseessä millainen kirurgi tahansa.

Eli näistä syistä minä provosoin, ja näistä syistä minä saatan olla välillä melko tiukkasanainen.

Laihduttaminen ei ole oikeasti mitään rakettitiedettä. Koiran kohdalla homma etenee siten, että ensin koira punnitaan, tämän jälkeen tarkastetaan, onko sen ruokinta kunnossa eli saako koiruus asiallisia eväitä vai elääkö se esimerkiksi viinereillä ja lopuksi vähennetään ruoka-annosta.

Jos koiran saamat eväät ovat jotakuinkin asiallisia, vähennetään annosta 20 %. Viikon kuluttua koiruus punnitaan uudelleen ja tehdään matemaattinen ja vaativa laskutoimitus. Viikossa koiran tulisi pudottaa painoaan n. 1-2 %. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 20 kg painoisen kääpiöpinserin (hui!) tulisi pudottaa painoaan viikossa 200-400 g. Jos paino tippuu enemmän, pitää annosta hieman lisätä, ja toisaalta jos paino putoaa vähemmän, pienennetään annosta jälleen 20 %. Viikon kuluttua koira punnitaan uudelleen ja jos paino ei vieläkään putoa, on jäljellä yleensä tasan kaksi selitystä: 1. joko koiralla on jokin taustalla oleva sairaus, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai 2. joku huijaa, ja yleensä se ei ole koira… Arvatkaapa huviksenne kumpi on yleisempi syy?