Se söi kanat mun salaatista

King on persikanvärinen villakoira. Nyt teillä on mielessänne sellainen puuterinvärinen ja sipsutteleva, herkkä ja hauras koiruus, muutoin menee kohdalleen, mutta King on kyllä kova jätkä. Ulkonäkö on mahdollisesti vähän tyttömäinen, mutta vaatiihan se luonnetta mieheltäkin käyttää pinkkiä paitaa? Kingin omistaja taas on ratsastusta harrastava nuori rouva, ja taas teillä kuvastuu mieleen sellainen stereotyyppinen puudelin omistaja. Taas meni pieleen, tämä rouva on töissä tallilla ja hakkaa lannanheitossa mennen tullen keskivertoukkelit.

King tuli klinikalle, kun sillä oli ihan järkyttävä ripuli, ja nyt ei ole kyse mistään yhdestä kosteasta pierusta: King oli ripuloinut edellisyönä niin että se oli viety päivystykseen, päivystyksessä King oli saanut hyvän perushoidon, nyt ripuli kuitenkin yhä jatkui ja koiruus oli lopen kyllästynyt paskomiseen. Potilaan kunto alkoi olemaan siinä määrin heikko, että omistaja oli joutunut nostamaan sen pystyyn, ja täysin poikkeuksellisesti King oli yrittänyt puraista omistajaa – sen verran oli pakki kipeänä tällä puudelilla, että mahan koskettelusta paloi niin sanotusti käpy.

Klinikalla todettiin, että King on niin kuivassa kunnossa, että sen suu pölisi, Kingille laitettiin nestetippa ja koska sillä oli maha todella kipeänä, annettiin sille tälli pikku-ukkolääkettä. Röntgenkuvissa todettiin, että kauheaa kaasua lukuun ottamatta suolistossa ei todettu mitään poikkeavaa, vellipesä oli omalla paikallaan ja letkut oikeassa järjestyksessä. Kun röntgenkuvaa vertasi päivystyksessä otettuun kuvaan, oli paksusuolessa oleva kaasu pysynyt täsmälleen samalla paikalla. Ultraäänessä näkyi terve maksa, sappirakko ja munuaiset, minusta suoliston seinämät olivat turvonneet, Suvista ei. Nesteytyksen myötä koiruus virkistyi ja koska se sai käyttöönsä todella hyvää kipulääkettä, oli sillä jopa suhteellisen mukava olla. Hoito jatkui kuten Finnairilla, eli Illaksi kotiin, diagnoosilla suolistotulehdus.

Seuraavana päivänä Kingillä oli jälleen tilanne päällä ja meillä oli uudet tällit klinikalla. Nyt koiraan ei mennyt mitään sisälle eikä koirasta tullut mitään ulos, vaikka äkkiä ajateltuna homma on tasapainossa, niin pitkässä juoksussa tämä on huono tilanne. Lisäksi King oli todella väsynyt ja välinpitämätön. Koiruuden ilmekään ei värähtänyt, kun meikäläinen lykkäsi sille taas jäätävän kokoisen letkun suoneen. Eli hoito jatkui kuten eilenkin, tippaa, röntgenkuvaa ja verinäytteitä, nyt koiruus oli vain entistäkin totisempi.

Omistaja oli jo varautunut istumaan jälleen päivän potilaan vieressä, nyt hänellä oli jopa eväät matkassa (pullo cocacolaa; pitäisi kertoa sille terveestä ruokavaliosta…). Minä tarjosin Kingille parasta mitä hyllystä löytyi, Hillsin AD-purkkiruokaa. Se menisi leivän päällä ihan varmasti kaikille ihmisille, mutta ei tälle koiralle. Minä en keksinyt mikä Kingiä vaivasi, Suvi ehdotti jo Addisonin tautiakin ja siitä tietää, että kaivellaan diagnoosilaatikon pohjia. Ei ollut Addison, testasin senkin.

Vihapäissäni annoin koiraparalle oksennuksenestolääkkeen, ei se oksentanut, mutta tällä lääkkeellä lähtee huono olokin. Värkkäilin siinä aikani ja yritin keksiä mitä potilaan kanssa tekisin. Kävin aikani kuluksi hakemassa omat evääni ja ryhdyin virittelemään kanasalaattia kokoon. Tässä vaiheessa reporankana pötköttävä potilas nosti päätään ja katsoi minua syvälle silmiin. Tarjosin sille palan kanaa, ja tämä kelpasi. Siinäpä sitten katselin, kun karvakasa päästeli ääntä kohti kanat minun salaatista… Hyvä näin, sillä oli ollut kaiken muun lisäksi tooooodella paha olo.

Minä lorottelin koiruuteen tarpeellisen nestemäärän ja päästin potilaan kotiin, paketillinen pahoinvointilääkettä omistajan käsilaukkuun pakattuna. Toimisikohan tuo muuten krapulaan yhtä hyvin?

160707-f11