Syvänsinistä vettä. Eläinlääkäri Teppo Heinolan mietteitä sinisestä levästä.

Kohta koko Suomi laitetaan kiinni ja järvien ja merenlahtien rannoilla pähkäillään, onko tuo nyt sitten sitä sinilevää ja pitääkö löylyvesi jatkossa hommata kaupasta. Uintihommiin ei kyllä ainakaan uskalla, paitsi pienessä pöhnässä…

Ei se ole levää, soon bakteeri, syanobakteeri. Se on lähes ensimmäinen kaveri, joka tälle pallolle pläjähti ja still going strong. Näitä epeleitä esiintyy kaikkialla missä on vettä, edes tilkka. Joku kaveri keksi jostain syystä tutkia kosteaa kivenpintaa Antarktiksella ja mitä se löysi? No sinilevää tietysti.

Yhden laskelman mukaan valtamerien tuottamasta hapesta puolet on sinilevien tuottamaa, ja näitten ituhippien syömä spiruliinalevä, se on sitä itseään, katsokaapa tarkemmin sen luontaistuotepullon kylkeä, alkaako yskittämään?

Sinilevillä on kyllä tymäkät tymäkät myrkyt: yksi rikkoo maksan, toinen sekoittaa hermoston ja yksi on rajumpi solumyrkky, jopa siinä määrin, että lääketiede kaavailee siitä syöpälääkettä. Eli kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että kyseessä on meille melko tärkeä öttiäinen, joka on varustettu parilla hippasen verran ikävämmällä piirteellä.Kuten itseään edes hieman kunnioittavan eläinlääkärin kuuluukin, keskityn hetkeksi tuohon myrkytykseen.

Teoriassa voi käydä niin, että koiruus pääsee juomaan vettä, jossa on siinä määrin paljon juurikin sitä sinilevää joka sopivissa olosuhteissa tuottaa myrkkyä. Tällöin oireina voisi olla vaikkapa neurotoksiinia sisältävän veden latkimisen jälkeen:

  • kuolaaminen ja kyynelvuoto
  • tajunnan tason heikkeneminen
  • Jos tilanne on vakavampi, voi seurauksena olla
  • lihasjäykkyys ja kohtausmainen nykiminen
  • pahimmillaan neurotoksiinit voivat johtaa halvausoireisiin ja hengityksen pysähtymi-seen.

Ylläkuvatut oireet alkavat nopeasti altistumisen jälkeen, usein jo muutamassa minuutissa.
Hoitoon pitäisi päästä kiiruusti, ja se on oireenmukaista, eli lisähappea, nesteytystä ja kohtausten estämistä lääkinnällisin keinoin, ennuste oireiden ilmetessä on kuitenkin huono.

10305950_10152581111264708_5911563580481092677_n
Tilli-tolleri

Maksamyrkkyä sisältävä sinilevähörpyn jälkeen oireet alkavat myöhemmin, yleensä altistuksesta on kulunut jo useita tunteja tai jopa päiviä. Oireina voi olla:

  • oksentelu ja ripuli
  • verinen uloste
  • keltaisuus
  • maksa-arvojen nousu

Hoito on jälleen oireen mukaista eli oksennuksenestolääkitys, suoliston toimintaa rauhoittavat lääkkeet sekä maksan tukihoito siten, että maksa ei turhaan rasitu. Maksamuutokset ovat vakavia ja läheskään kaikki eivät selviä hoidosta huolimatta.

Jos muuten tarkemmin miettii, niin lähes joka juhannus olen nähnyt yhden tai useamman henkilön, jolla on ylläkuvattuja oireita, itkua, kuolaamista, lihasjäykkyyttä ja tajunnan tason heikkenemistä, oksentelua… Hengitys näiltä ei kuitenkaan yleensä ole loppunut ja harva kertoo suolen toiminnastaan…

Sinilevämyrkytykset ovat kuitenkin melkoisen harvinaisia, itse en ole nähnyt yhtään, Suvi on nähnyt yhden, ehkä… Atlantin takana Amerikan pojat ovat reilu 90 v aikana saaneet kerättyä varmuudella kasaan himpun verran alle 400 dokumentoitua tapausta, jossa koira on sairastunut sinilevämyrkytykseen. Tämän perusteella koiralla on varmaankin suurempi riski tuupertua maissintähkään kuin kuolla sinilevämyrkytykseen… Vähän tulee taas sellainen olo, että nyt tehdään kärpäsestä hiukkasen isompi sarvilla varustettu elikko?

Pakko on myöntää, että olen minäkin sellainen vellipöksy, että ihan omin pikku kätösin olen ottanut juomakuppiin vettä ja pällistellyt näkyykö pinnalla vihreitä hitusia, ennen kuin olen päästänyt mukulat uimaan – ne kun tuppaa hörppimään uimavettä. Koirien järviveden juontiin en ole kyllä puuttunut, paitsi jos vesi on limavellinä. Olen laskenut sen varaan, että jos hermomyrkkyä olisi vedessä, pötköttelisi järven rannat täynnä kouristelevia kettuja, ja jos maksamyrkkyä olisi lätäkkö täynnä, kuolisi viattomat sorsat kirroosiin jotta pätkähti. Voisin kuvitella, että muutaman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana eläimille on kehittynyt jonkinmoinen vastenmielisyys kyseistä yksisoluista kohtaan. Ne reppanat joiden mielestä sinilevä on maistunut hyvältä, ovat karsiutuneet ajan saatossa pois porukasta.

Jos vesi on limaista velliä ja koira on käynyt siinä uimassa, pestään kaveri puhtaalla vedellä ja estetään jatkossa pääsy jordaaniin. Jos ylläkuvattuja oireita esiintyy, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Alla ihan oikean asiantuntijan kommentit (soon mun appiukkeli) siitä kuinka tunnistat sinilevän ja pääset pähkäilemään muita kesän murheita eli kuka ehtii keräämään sinun mustikat tai onko hyttysellä HIV 🙂

Mistä sinilevän tunnistaa? Milloin ja missä leväkukintoja esiintyy? Kysyimme asiaa hydro-biologian dosentti Pekka Kansaselta:

”Uimavedessä voi lillua monta muutakin levää ja alkukesästä myös siitepölyä. Heinä-elokuussa varsinkin rehevissä vesissä usein on kuitenkin kyse sinilevästä. Jos levää on hurjan paljon ja levämassa kelluu pinnalla peittäen sen kokonaan tai on isoina lauttoina, asia on selvä. Silloin tuskin kukaan muutenkaan halajaa uimasille. Levää ajautuu silloin myös rannoille ja paksut sinileväkerrokset muuttuvat hajotessaan maalimaiseksi sinivihreäksi tahnaksi. Kun levää on vähemmän vedessä siellä täällä leijuvina hitusina, tunnistamisen voi tehdä esim. siten, että ottaa leväistä vettä vaikka säilykepurkkiin ja antaa seisoa jonkin aikaa lämpimässä. Jos levä jää kellumaan pinnalla, on kyse mitä todennäköisimmin sinilevästä. Jos ei ole allerginen sinilevälle, voi myös kokeilla ottaa kouraan levää sisältävää vettä. Sinilevän tapauksessa levät valuvat sormien välistä tarttumatta useiden levien tapaan sormiin.

Vain noin puolet sinileväesiintymistä on myrkyllistä laatua. Ilman laboratoriotutkimuksia ei myrkyllisyyttä voi todeta. Kehitteillä on pikatesti, joka tuskin ehtii kauppaan täksi uimakaudeksi. Käytetään tervettä järkeä. Kun levää on vähän, voi peseytyä puhtaalla vedellä uinnin jälkeen ja muistaa käyttää löylyvetenä kaivovettä. Kukaanhan aikuisista ei varmaan juo uimavettä uidessa. Pikkulapset ovat tietysti eri juttu.”