Vatsaontelon tähystysleikkaukset Suomessa 10 vuotta!

Tällä uraa uurtavalla tekniikalla on säästytty monelta kivulta, säryltä ja riskiltä.
Luepas lisää kuinka kaikki alkoi 👇🏼

”Kurkkaa sinne kameralla”, toteaa Teppo.

”Vuonna 2000 meikäläinen käänsi maassa pötköttelevää lehmää ja yhtäkkiä nivusiin pompahti golfpallon kokoinen pullistuma. Lehmän kääntö on helppoa hommaa, ja tosimiehet tekee sen yksinään – kunnes.
Koska pullistuma oli väärässä paikassa ja kaiken lisäksi se oli kipeä, tuli lähtö lääkäriin. Ihan itsekin tunnistin vaivan nivustyräksi. Tuolloin vanhemmanpuoleinen, painijalta näyttävä kirurgi totesi, että raapaistaanpa äijältä nivunen auki, tähystystekniikka on nykyajan hömpötystä. Niinpä minulta avattiin hiukkapikkasen herkempi alue puukolla ja revenneet vatsalihakset kursittiin kasaan. Meni vuosi ja mörököllin ristipistotyö petti. Seuraava leikkaus tehtiin tähystämällä, navan viereen tuli pari pikkiriikkistä reikää, nivuseen palanen verkkoa, ja nyt on suolet pysyneet vatsalihasten oikealla puolella. Humaanipuolella tähystystekniikka valtasi kentän hetkessä, kukapa ei haluaisi vaihtaa koko kaljamahan halkaisevaa haavaa kahteen 5 mm reikään?

Eläinpuolella tähystystekniikka leviää himpun verran hitaammin, sitä ei perus labradorinnoutajalla ole äänioikeutta kun päätetään siitä kuinka suuren haavan kautta vellipesään kurkataan. Suvi kävi blues-musiikin alkulähteillä katsomassa v. 2008 ja 2009 kuinka vatsaontelokirurgiaa voidaan harrastaa tähystysvälineiden avulla. Jalkasen Sointu toimi tuolloin Suvin työnantajana ja myös hän näki, että tähystysleikkauksissa on tulevaisuus, ja mahdollisti sen, että Suvi pystyi osallistumaan koulutuksiin. Kaikki Suvin tuntevat tietävät, että se innostuu vaikka pärekaton rakentamisesta jos luennoitsija osaa asiansa, oletan että Atlantassa luennoitsija oli hyvä, sen verran täpinoissään tyttö oli kun reissusta palasi. Niinpä Suvi laittoi ison pyörän pyörimään, ja muutaman kuukauden kuluttua tuo vaahtosi, että avokirurgisesti suoritettu sterilaatioleikkaus on lähes murha.

Minä olin tuolloin ns. työpaikkojen välillä, minulla ei ollut töitä tiedossa. Niinpä minä saatoin tuon Suvin siunattuun tilaan ja vein sen työpaikan. Suvi siis opetti minulle tähystysleikkaustekniikat juuri ennen äitiyslomalle siirtymistä. Harvoin on oman työpaikan järjestäminen ollut yhtä mukavaa hommaa.” 💙💚

”Vähemmän kipua. Tekniikka vaan on todella niin hyvä”, toteaa Suvi. Lue alta tähystysleikkauspioneerin ajatuksia 👇🏼

”Tähystysleikkauksista on tullut kymmenessä vuodessa rutiinia. Sterilointileikkauksia tehdään AlmaVetissä tähystämällä päivittäin, edelleen se on silti mukavaa. Ei taida olla montaa palkitsevampaa asiaa, kuin seurata heräämistä leikkauksesta, ja havaita ettei eläin ole kipeä ja sen on hyvä olla. Tähystysleikkauksen tärkein etu on vähäisempi kivun määrä, ja siksi näitä alettiin alunperin tekemään.

Teppo on ensimmäinen Suomessa koulutuksen aiheeseen saanut eläinlääkäri. Kun olin Jenkeissä kurssilla, ajattelin että tämän tekniikan yleistymisen eteen haluan tehdä töitä, ja siksi olen kouluttanut eläinlääkäreitä ympäri Suomea aiheeseen. Tepon kanssa järjestimme yhdessä ensimmäisen kurssin vuonna 2011. AlmaVetin aikana on järjestetty pari kurssia, ja klinikoilla tapahtuvaa hands on-koulutusta järjestämme säännöllisesti. Tähystysleikkaukset ovat mahdollisia nykyisin ympäri Suomen.

Tällä hetkellä oma klinikkamme AlmaVet tekee paljon ja kaikenlaista tähystämällä. Minulle on sydämen asia, että kaikki omat eläinlääkärimme ovat saaneet opetella tähystysleikkaamisen helppouden. Teppo tähystää tosin nykyään korvia usein suurimman osan työajastaan ja korjaa hankalia korvatulehduskierteitä.

Täytyy kyllä korjata tuota Tepon kommenttia vähän. On se avoleikkauksellakin tehty sterilaatio narttukoiralle ihan hyvä vaihtoehto. Estää kohtutulehduksen ja siitäkin toipuminen on kivunpoiston onnistuessa nopeaa. Toki tähystyksen etuna on erinomainen näkyvyys operoitavalle alueelle. Muita etuja ovat vähäisempi verenvuoto ja pienempi kudosvaurio, joka nopeuttaa toipumista. Komplikaatioriski on myös erittäin pieni, pienempi kuin avoleikkauksessa.”

Että sellaisia uranuurtajia meillä täällä AlmaVetillä 💙💚

%d bloggaajaa tykkää tästä: